Kuvagalleria
Torstai 12.6. Tammenlehvän Satakunnan perinneyhdistyksen kirkkopäivää vietettiin 12.6. Noormarkussa. Tilaisuus alkoi Noormarkun kirkossa messulla, jonka päätteeksi oli seppeleenlaskut sankarihaudoilla ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä. Ruokailun jälkeen siirryttiin takaisin kirkkoon nauttimaan ohjelmaltaan antoisasta juhlatilaisuudesta. Juhlan ohjelman aloitti Lottaperinteen laulajat johtajana Minna Liettyä-Tyni ja säestäjänä Pertti Ratsula. Kauniisti soivat laulut Minä katson tätä maata ja Kasvupaikka. Puheenjohtajamme Helvi Walli toivotti juhlayleisöntervetulleeksi ja esitteli Noormarkun kirkon. Hiitolan kirkosta Noormarkkuun tuodusta esineistöstä kertoi Veli-Pekka Huhtanen. Risto Nevala lauloi Pertti Ratsulan säestyksellä Sininen ja valkoinen sekä ruotsalaisen kansansävelmän Kaunis kotimaani. Tilaisuuden juhlapuheen piti Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja, eversti evp. Pertti Suominen. Puhallinorkesteri Sveitsikko esiintyi johtajanaan Tauno Wrang. Nuorten edustaja sekä Karjalan liiton varapuheenjohtaja Pekka Määttänen toivat tervehdyksensä juhlaan. Tammenlehvän Satakunnan perinneyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Huhtasen päätössanojen jälkeen laulettiin yhdessä Veteraanin iltahuuto. ”Kun sinä lähetit henkesi, se luo uutta elämää.” Ps. 104:30
|
|
Sunnuntai 18.5. Kaatuneitten muistopäivänä sunnuntaina 18.5. vietettiin muistohetki Keski-Porin kirkon sankariristillä jumalanpalveluksen jälkeen. |
|
Maanantai 12.5.
Yhdistyksemme järjesti jäsenille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille Lotanpäivän tilaisuuden 12.5. Porin seurakuntakeskuksessa. Tilaisuus aloitettiin kahvilla ja seurustelulla. Ohjelmallisen osuuden avasi puheenjohtaja Helvi Walli, minkä jälkeen Elina Nurmoranta lauloi säestäjänään Pertti Ratsula. Elina ja Pertti johdattelivat 45 päisen yleisön yhteislauluun ja seuraavaksi Anne Sippola kertoi lottina toimineista neljästä miehensä tädistä. Ennen Annen pitämää loppurukousta Elina esitti kaksi soolokappaletta ja laulettiin yhdessä.
Lauantaina 26. 4.
Porin Naislaulajat juhlivat 80-vuotistaivaltaan juhlakonsertilla teemalla "Laulusiskot, viiri korkealle" 26.4. Porin Raatihuoneella. Yhdistyksemme puheenjohtaja osallistui juhlavastaanotolle ja konserttiin.
Lotta Svärd lopetettiin valvontakomission määräyksestä 23. marraskuuta 1944. Myös Lotta Svärd -kuoro lakkautettiin. Tämän kuoron jatkumoksi perustettiin 4. helmikuuta 1945 Porin Naislaulajat ravintola Satakunnassa.
Tiistai 15.4.
Jäsenillä oli mahdollisuus osallistua Porin Seudun Maanpuolustusnaisten järjestämään hiljaisen viikon iltatilaisuuteen 15.4. Porin seurakuntakeskuksessa.
11.-13.4. yhdistyksemme järjesti yhdessä Lottaperinne Huittisten ja Rauman yhdistysten kanssa Pikkulottien henkisen ja fyysisen vireyttämisen kuntoutuspäivät Kankaanpään Kunnonlähteessä. Pikkulottia oli kuntoutumassa yhteensä lähes 30.
Sunnuntai 13.4.
Perinteinen Satakunnan vapautumisen vuosijuhla vietettiin Porin lyseon salissa 13.4. Korkeatasoisen ohjelman sisältäneen juhlan päätössanat esitti yhdistyksemme puheenjohtaja Helvi Walli. Tilaisuuden järjestäjinä ovat Vapaussodan Satakunnan Perinneyhdistys, Vapaussodan Porin Perinneyhdistys, JP27:n Perinneyhdistys Satakunnan osasto ja Lottaperinne Pori.
Keskiviikko 26.3.
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin OP Länsi-Suomen tiloissa Porissa. Kokous aloitettiin OP:n tarjoamilla kahveilla ja jatkettiin sääntöjen määräämillä vuosikokousasioilla. Puheenjohtajana toimi Maritta Muurinen ja sihteerinä Pirkko Karttunen.
Talvisodan päättymisen päivänä yhdistys myi perinteisesti "Talvisodan leipää" Mikkolan Prisman aulassa. Yhteensattumien johdosta Talvisodan päättymisen muistotilaisuus vietettiin Keski-Porin kirkossa keskiviikkoillalla 12.3. eikä oikeana päivänä 13.3. Hienossa musiikkipainotteisessa juhlassa esiintyivät myös Lottaperinteen laulajat. Lottaperinne Pori hoiti kahvitarjoilun tilaisuuden päätteeksi. Toimintavuotemme 2025 alkoi osallistumisella 26. tammikuuta Tammisunnuntain muistojuhlaan Keski-Porin kirkossa. Lottaperinne Pori hoiti kirkkokahvituksen.
|
|
Vuoden 2022 päätapahtumia
Lottaperinne Pori ry:n 30-vuotis Kiitosjuhlakonsertti Keski-Porin kirkossa 20.11.2022. Laivaston soittokunta esitti konserttiohjelman kapellimestari Tero Haikalan johdolla. Juhlassa rouva Jenni Haukio jakoi Suomen tasavallan presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitalin (SVR M 1) lotta Siiri Jaakkolalle. Suomen Lottaperinneliitto ry;n korkein huomionosoitus, ansioristi, myönnettiin pikkulotta Aira Hyväriselle, pikkulotta Ritva Mannilalle sekä rouva Jenni Haukiolle. Lottaperinne Pori ry:n anomuksesta rouva Jenni Haukiolle luovutettiin myös Suomen Lottaperinneliitto ry:n ansiomerkki. Lottaperinne Pori ry:n 30-vuotis juhla jäsenistölle Liisanpuiston auditoriossa 15.12.2022, jossa jaettiin neljä Suomen Lottaperinneliitto ry:n myöntämää ansiomerkkiä. Ansiomerkkien saajat Helena Sppinkkilä, Raija Lempinen, Britta Raitala, Aila Linnanketo-Anttoora.
Vuoden 2021 tapahtumia
JOULUKUU 20216.12. Osallistutaan Itsenäisyyspäivän tapahtumiin. 8.12. Joulujuhla ja -ateria klo 15 Ravintola Liisanpuisto, os. Liisankatu 20, Pori. Ohjelmassa puhe ja yhteislaulua sekä kakkuarvonta. Ilmoittautumiset Aira Hyväriselle. MARRASKUU 2021 14.11. Juhlamessu Keski-Porin kirkossa, Lotta Svärd 100 vuotta klo 10. Ohjelmassa mm. lippujen sisääntulo, seppeleen lasku sankarihaudalle, uruissa Juhani Romppanen (mm. Finlandia), Lottaperinne Pori tarjoaa kahvit kirkossa. 19.–21.11. Henkisen ja fyysisen vireyden kurssi lotille ja pikkulotille Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa. Lottien ja pikkulottien kuntoutus Lotta Svärd -Säätiön kuntoutus- ja avustusmuodot ovat uudistuneet vuonna 2021.Lotilla ja pikkulotilla on edelleen mahdollisuus hakea 10 vrk:n laitoskuntoutukseen. Hyvinvointiviikonloppu järjestetään Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa 19–21.11.2021. Mukaan mahtuu 30 lottaa/pikkulottaa. Hyvinvointiviikonloppuun lotat voivat hakea joka vuosi ja pikkulotat joka toinen vuosi. Tapahtuman järjestämisen edellytyksenä on Covid-pandemian sallimat rajat. Ilmoittautuminen hyvinvointiviikonloppuun 15.10.2021 mennessä Eila Aalto-Setälälle puh.040 770 6945 tai Britta Raitalalle puh. 050 3654 109. LOKAKUU 20212.–3.10. Liittokokous ja perinnepäivä Vaasassa. Tervetuloa Vaasaan, valkoiseen kaupunkiin. Tiedustelut ja ilmoittautumiset pj Helvi Wallille puh. 0500-593259 tai sähköpostilla helvi.walli(at)gmail.com 17.10. Valtakunnallinen pääjuhla klo 10 Helsingin Tuomiokirkossa. Lotta Svärdin perustamisen satavuotisjuhlavuoden muistoksi järjestettävä juhlamessu, tiedustelut pj Helvi Walli. 29.10. Luento Lotta Svärd 100 vuotta naisten yhteiskuntavastuuta klo 17.30–19.00, Otsolan kansalaisopistossa, os. Juhana Herttuankatu 16, Pori, vapaa pääsy. SYYSKUU 202125.09. Ilmavalvontatapahtuma klo 10.00–15.00 Porin päivän vieton yhteydessä lauantaina Porin vesitornin vieressä. Tilaisuuteen osallistuville kahvitarjoilu viereisessä Tuomarinkatu 2 olevassa De Gamlas Hem I Björneborg - Porin Vanhainkodissa. Tervetuloa! HEINÄKUU 2021 12. - 16.7. 2021 myymme talvisodan leipää ja lotta-tuotteita Porin torilla LOTTAKANTTIINISSA päivittäin klo 10 - 14
|